|
"Maitolaituriyhtiöt" päätti kesäkautensa tyylikkäästi |
|
| Sunnuntaina 20.9.2009
Opistonmäen maitolaiturilla oli vilinää, kun maitolaituripojat
viettivät kesäkauden 2009 päättäjäisiä. Vaikka sää ei enää ollut
kesäisen lämmin, se ei tahtia haitannut. Kahvinjuonnin lomassa
kahvilavieraat pääsivät nauttimaan Hannu Heijarin
haitarimusiikista.
Tarjoiluhenkilökunnasta Lasse pyrki siirtymään musiikilliselle osastolle päräyttelemällä torveaan aina, kun tarjoilukiireiltään ehti.Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että Lasse nähdään keittiön puolella jatkossakin, sillä musiikilliset ansiot jäivät auttamattomasti pääesiintyjän varjoon. "Maitolaituriyhtiöt" kiittää kuluneesta kesästä! päivitetty 5.10.2009 klo 21.29 |
|
|
Pöytälätkä valloittaa Pyterlahden pyhäinpäivän turnauksessa |
|
| Koska Pyterlahdessa ei tällä hetkellä löydy areenaa, jossa jääkiekon ystävät pääsisivät mittelemään taidoistaan, järjestää Pyterlahden Kisa-osasto pyhäinpäivänä turnauksen pöytälätkän pelaajille. Pöytälätkällähän tarkoitetaan Stiga Play Off -pöytäjääkiekkopeliä, jossa ohjaustankojen avulla liikutetaan minikokoisia jääkiekkoilijoita muovisessa kaukalossa. |
![]() |
Suomen Pöytäjääkiekkoliiton kirjaamissa lajin virallisissa säännöissä määritellään kokonaispeliajaksi viisi minuuttia kellon käydessä koko ajan. Maaleiksi lasketaan ainoastaan maalin sisälle jäävät kiekot, joten maalikameroita ei Pyterlahden turnauksessa tulla näkemään. Myöskin kovat otteet ja kiekon pitäminen paikallaan viittä sekuntia kauemmin on kielletty, joten oletettavissa on vauhdikas ja taidokas kiekkoilupäivä. Turnaus alkaa kahdeksassa alkulohkossa, jossa kussakin on neljä pelaajaa. Alkulohkoissa jokainen pelaaja pääsee pelaamaan yhteensä kolme peliä. Alkulohkojen jälkeen kunkin lohkon kaksi parasta pääsevät puolivälieriin. Maineen ja kunnian lisäksi turnauksen kolme parasta palkitaan. Pyterlahden Pöytälätkäturnaus järjestetään siis lauantaina 31.10.2009 Museolla kello 10 alkaen ja se on avoin kaikille. Turnaukseen on ennakkoilmoittautuminen ja mukaan mahtuu 32 ensiksi ilmoittautunutta. Osallistumisesta peritään viiden euron osallistumismaksu / pelaaja. Kahvio tarjoaa virkistystä ja energiaa, jotta puhti ei pääsisi loppumaan kesken kisapäivän. Ilmoittautumiset Tero Viljasuolle (puh. 0400-750877) Pyterlahden pöytälätkäturnauksessa käytettävät Suomen Pöytäjääkiekkoliiton viralliset pelisäännöt löytyvät täältä. päivitetty 20.10.2009 klo 10.55 |
|
|
Pöytälätkäturnauksessa kokemus oli valttia |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Pyhäinpäivänä 31.10.2009 Pyterlahdessa pelattiin
järjestyksessään ensimmäiset avoimet pöytälätkäkisat. Paikalle
oli saapunut 14 osallistujaa ja tapahtuma aloitettiin
perehtymällä pöytäjääkiekon sääntöihin ja kuuntelemalla
Maamme-laulu.
Paikalla nähtiin maajoukkue- ja liigaväriä, kun osa osallistujista oli varustautunut suosikkijoukkueidensa pelipaidoin. Ilmoittautuneet arvottiin neljään eri alkulohkoon, joista kolme pelattiin Wirta-areenan Helsingin kentillä. D-lohkolaisten kohtalona oli matkustaa Tampereen lohkoon rauhallisempaan peliympäristöön. Alkulohkojen pistelaskuissa noudatettiin jääkiekon SM-liigan käytänteitä, kun voitosta heltisi 3 pistettä ja varsinaisen peliajan päättyessä tasan kummatkin pelaajat saivat yhden pisteen. Kunkin alkulohkon kaksi parasta pääsivät puolivälieriin, joissa pelitahti ja jännitys tiivistyivät. Pelaajat totesivatkin, että viiden minuutin peliaika oli samaan aikaan mahdottoman lyhyt, mutta erityisesti voittoasemassa se tuntui mahdottoman pitkältä. Kiekon hautomismahdollisuutta ei kuitenkaan ollut, sillä viiden sekunnin säännön mukaan kyseisessä ajassa kiekko tuli saada liikkeelle. Tästä pitivät kiinni kunkin lohkon huilivuorossa olleet pelaajat, jotka toimivat samalla tuomareina. Kisapäivän aikana ei jaettu yhtään jäähyminuuttia, joskin liian fyysisestä pelistä annettiin muutamia varoituksia. Kentillä koettiin tiukkoja tilanteita, esimerkiksi välierässä Miska Jääskeläinen teki voittomaalin sadasosasekunteja ennen varsinaisen peliajan päättymisestä kertoneen pillin vihellystä. Finaalissa nähtiin vuosien harjoittelun tuomaa varmuutta ja tasaväkisyyttä, kun pöytälätkäkentillä kokeneet Miska Jääskeläinen ja Seppo Rintelä kisasivat kultaisesta kiekosta ja matkasta seuraamaan Suomen maajoukkueen peliä. Lopulta tiukka taistelu kääntyi Rintelän eduksi maalin erolla. Finalistit ilahduttivat yleisöä pelaamalla hetken näytöspelin 1960-luvulta olevalla vanhalla pöytäjääkiekkopelillä. Lehdistötilaisuuden kommentit ovat tulossa... (ja tällä kertaa viivytys ei ole Jyväskylän päässä :) Kuvat
päivitetty 8.12.2009 klo 20.13 |
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
PYTERLAHDEN PÖYTÄLÄTKÄTURNAUS 31.10.2009 TULOKSET |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Alkulohkot |
Alkulohkojen lopullinen
pistetaulukko |
||||||||||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||||||||
|
Puolivälierät |
|||||||||||||||||||||||||
|
|
||||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||
| Patikkaretkellä nautittiin syyssäästä | |
| Sunnuntaina 1.11.2009
kymmenkunta reippailevaa pyterlahtelaista suuntasi Pyterlahden
Kisa-osaston järjestämälle patikkaretkelle. Matka alkoi
Museonmäeltä, josta reippailtiin kuulaassa ja kirpeässä
syyssäässä kohti Peltolan laavua. Matkaa taitettiin erilaisia
metsäpolkuja ja -teitä pitkin ja tavattiin eläimiäkin. Laavulla
oli aikaa istahtaa ja nauttia virvokkeista ja makkarasta.
Kuvat Seppo Rintelä päivitetty 1.11.2009 klo 21.32 |
|
|
Konserttimatka tarjosi "Kaikki hitit" |
|||||||||||||||||||
| Lauantaina
14.11.2009 Pyterlahden kylä tallasi uusia polkuja, kun
konserttiretken merkeissä suunnattiin Sibeliustalolle
Lahteen, Matin ja Tepon 40-vuotisjuhlakonserttiin.
Menomatkalla pistettiin "kaikki peliin", kun Lasse viihdytti
matkalaisia oppimillaan korttitempuilla. Sibeliustalolla virittäydyttiin tunnelmaan ja oltiin valmiita tanssimaan hullun lailla. Konserttisalissa kylän väki kuitenkin käyttäytyi kuin "Kunnon mies" ja keskittyi nauttimaan "Täyttä kultaa". Konsertissa ei tarjoiltu pelkkää "Kissankultaa", vaan yleisö pääsi kuulemaan "Kaikki hitit" höystettynä "Meidän laululla". Väliajalla oli mahdollista huudahtaa "pöytä täyteen", kun Sibeliustalon herkut kutsuivat kahvittelemaan. Konsertissa loppua kohti "Vauhti kiihtyy" ja lopulta voitiinkin todeta: "Se on mahtavaa". Jäljelle jäi vain "Hiljaiset huoneet", kun konserttiväki siirtyi aplodien jälkeen Sibeliustalon aulaan nimikirjoitusjonoihin. Lopulta matkalaisille koitti "Lähtöhetki", kun bussi starttasi kohti kulttuurikylää. Tekstissä on mainittu muutamia kappaleita Matin ja Tepon runsaasta tuotannosta.
päivitetty 18.11.2009 klo 21.23
|
Kuvat |
||||||||||||||||||
|
Kahdeskymmenestuhannes käynti sivuilla lähestyy Pyterlahti.netin suosio näyttää pitävän pintansa ja kahdenkymmenentuhannen käynnin raja on lähellä. Jos huomaat olevasi etusivun kävijälaskurin mukaan 20 000. kävijä, niin ilmoita asiasta päivittäjälle sähköpostilla leena.j.rintela(AT)jyu.fi (AT)=@ |
| Pyterlahden
joulupolku 2009 on peruttu yhteensattumien vuoksi.
päivitetty 29.11.2009 klo 14.41 |
| etusivu | ajankohtaista | Pyterlahti-info | uutisia | kylätoimintaa | Aino & Reino | palveluhakemisto | matkailukohteita | luonto | historiaa | tekijän terveiset | tapahtuma-arkisto | vieraskirja | sivukartta | sivujen toteutus | |