| MAALISKUUN 2009 UUTISIA |
Linkkivinkit avattu |
Pyterlahti.netiin on julkaistu nyt uusi linkkivinkit-osio, jonne on tarkoitus keräillä Pyterlahti-aiheisia linkkejä. Ehdotuksia ja lisäyksiä voi ilmoitella päivittäjälle. Linkkivinkit-osio lisätään sivukarttaan ja alapalkkiin, kunhan Jyväskylän toimiston tietokoneet saadaan toimimaan kunnolla. Linkkivinkit-osio löytyy täältä. päivitetty 2.3.2009 klo 18.48 |
|
Pilkkikisoissa kala söi ja tyyli oli vapaa |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Pyterlahden pilkkikisat
käytiin sunnuntaina 29.3.2009. Tänä vuonna kisassa sijoitukset
ratkesivat selkein eroin: tarvetta kalojen mittaukselle ei
ollut. Heikki Savolaisen lahjoittaman kiertopalkinnon sai puoleksi vuodeksi haltuunsa Pekka P. Toisen puolen vuodesta palkinto on onkikilpailun voittajan hallussa. Tulokset:
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||