| KEVÄÄN 2008 UUTISIA |
Varikkoskandaaleista ei jälkiseuraamuksia |
||
| Pääsiäistapahtuman alla vuotaneet
kuvamateriaalit eivät ole johtaneet jälkitoimiin. Team Suurpään tallin toiminnasta ei ole löytynyt huomautettavaa ja näin ollen tallin osallistumiselle perinteiseen pääsiäistapahtumaan ei ole esteitä. Aika näyttää, oliko julkisuuskohulla vaikutusta tallin menestymiseen. Myös tunnistamattoman varikkohenkilön arvoitus on ratkennut. Kuvassa ollut käsi kuuluu Team Ihalaisen tallipäällikölle, joka valmisteli oman tallin menopelejä ajokuntoon. Näin ollen myös Team Ihalainen nähdään pääsiäistapahtumassa. Pyterlahti.net pahoittelee aiheetonta epäilyä, mutta lupaa pysyä
tarkkana myös jatkossa. |
![]() |
![]() |
| Mopot pärisivät
pääsiäisenä Santaniemessä |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Ensimmäistä pääsiäispäivää
23.3.2008 vietettiin Pyterlahdessa mopojen ja makkaran
merkeissä. Neljättä kertaa järjestetty pääsiäistapahtuma kokosi
Santaniemen rantaan runsaasti mopoista innostuneita. Jäälle auratulla radalla mopot päristelivät leikkimielisesti laittomien ja laillisten mopojen sarjoissa. Historiallisten mopojen luokassa nähtiin kaksi tyylikästä menopeliä ja lisäksi nelipyöräiset ajopelit ajoivat aika-ajokierroksen. Aika-ajokierroksen mukaan mopoilijat sijoitettiin A- ja B-finaaleihin. B-finaalin kaksi parasta pääsivät vielä jatkamaan kisaurakkaansa A-finaaliin. Tänä vuonna parhaan tiimin palkinnon sai Summan mopokerho. Pyterlahtelaiset mopoilijat joutuivat tänä vuonna tyytymään hopea- ja pronssisijoille. Pääsiäistapahtuma huipentui kananmunanheittokisaan, jossa voiton nappasivat tänä vuonna Erkka Mäkinen ja Juho Suurpää.
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| päivitetty
27.3.2008 klo 18.46 |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Pilkkikisoissa senttipeliä |
![]() |
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Kylän perinteiset pilkkikisat
pidettiin toisena pääsiäispäivänä 24.3.2008 Santaniemessä.
Pilkkimään oli uskaltautunut reilut kymmenen pilkkijää, jotka
pääsivät nauttimaan aurinkoisesta säästä. Tällä kertaa sijoitukset ratkesivat määrän perusteella: palkintosijat tuomaroitiin kalojen lukumäärän perusteella. Tiukin taistelu nähtiin perhesarjassa, jossa kumpikin joukkue sai kaksi kalaa. Kun joukkueiden isoimmat kalat olivat yhtä suuret, jouduttiin vertailu tekemään pienempien kalojen perusteella. Kunkin sarjan paras palkittiin lahjakortilla maitolaiturikahvioon.
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| päivitetty 25.3.2008 klo 11.38 | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Juniorityötä Aino- ja Reino-tossujen muodossa | |
| Aino- ja Reino-maantiejuoksut ovat saaneet
paljon myönteistä palautetta ja herättäneet kiinnostusta.
Seuraavia juoksuja odotetaankin jo innolla. Jotta
pyterlahtelaismenestys olisi taattu myös tulevina vuosina, on
päätetty, että kaikki kylässä ensimmäisten Aino- ja
Reino-maantiejuoksujen jälkeen syntyvät vauvat saavat joko Aino-
tai Reino-tossut. Ensimmäiset tossut luovutettiin Saarilaakson
perheelle.
päivitetty 13.4.2008 klo 21.39 |
|
| Eduskuntavierailulla keskusteltiin niin Cooperin testistä, rekkaparkista kuin istuntosalin siivouksestakin | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Lauantaina 19.4.2008 lähti
pyterlahtelaisjoukko kohti Helsinkiä. Retken pääkohteena oli
eduskuntatalo, jonne kansanedustaja Markku Pakkanen oli kutsunut
kylän Aino- ja Reino-maantiejuoksun siivittämänä. Pyterlahden
kylä palkittiin aiemmin talvella Virolahden vuoden liikuttajana
ja maakunnalliseen palkitsemisjuhlaan osallistunut Pakkanen
kutsui Kisa-osaston puheenjohtaja Lasse Mäkisen välityksellä
kyläläiset tutustumaan eduskuntaan. Matkaan lähdettiin lauantaiaamuna Pyterlahdesta ja ensimmäinen pysähdyspaikka Helsingissä oli Kontula, josta kyytiin noudettiin matkanjohtajaksi Lasse Mäkinen. Tämän jälkeen matkalaisilla oli aikaa tutustua pääkaupunkiseutuun: osa vietti aikaa Itäkeskuksessa shoppaillen ja ruokaillen ja osa suuntasi kohti keskustaa metron kyydissä. Eduskuntatalon portaille kokoonnuttiin kahden aikaan. Tutustumiskierroksen aluksi kansanedustaja Pakkanen vastaanotti vieraat ja eduskunnan toimintaan tutustuttiin lyhyen videopätkän myötä. Tämän jälkeen tehtiin kierros eduskuntatalossa asiantuntevan oppaan seurassa. Istuntosalin lehtereillä käytiinkin tiivis "kyselytunti", jonka aikana opas joutui tiukoille vastatessaan muun muassa kysymykseen: "milloin ja miten istuntosalissa siivotaan?" Kierroksen jälkeen keskustan ryhmähuoneessa tenttiin joutui vuorostaan edustaja Pakkanen. Keskustelun aikana sivuttiin niin rekkaparkkia, petoeläin- ja Nato-kysymyksiä sekä Cooperin testiä. Vierailun päätteeksi edustaja Pakkaselle luovutettiin
Pyterlahti-paita, Reino-juhlakirja, Aino- ja Reino-maantiejuoksu
dvd sekä kutsu seuraaviin Aino- ja Reino-maantiejuoksuihin.
Kuvat
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| päivitetty 20.4.2008 klo 13.57 | |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Maitolaiturikahvilan kesäkausi avattu | ||
| Maitolaituripojat valmistautuivat kesään avaamalla maitolaiturikauden sunnuntaina 27.4.2008. Kahvittelun lomassa "Maitolaituriyhtiöiden" miehillä oli aikaa myös suunnittelutyöhön - mitähän kaikkea kesä tuo tullessaan? |
![]() |
![]() |
| päivitetty 18.5.2008 klo 18.52 | ||
| Siivoustalkoissa ahkeroitiin |
| Maanantaina 5.5.2008 haravat heiluivat
Museon pihapiirissä, kun perinteisten siivoustalkoiden
puitteissa siivottiin Museon ympäristöä. Ahkerat
talkoolaiset saivat urakan päätteeksi nauttia
kahvitarjoilusta ja saunan löylyistä.
päivitetty 18.5.2008 klo 18.53 |
| Maastojuoksut sateisessa säässä |
![]() |
||||||||||||||||||||||||
| Sunnuntaina 18.5.2008 kisattiin
maastojuoksujen merkeissä Opistonmäen maitolaiturin
ympäristössä. Sää ei tällä kertaa suosinut kisoja, mutta se ei
vauhtia kuitenkaan haitannut. Maastojuoksut toimivat myös
starttina tulevan kesän Aino- ja Reino-maantiejuoksuille:
maastojuoksujen yhteydessä pidettiin tiedotustilaisuus, jossa
julkaistiin Aino- ja Reino-maantiejuoksujen pitopäiväksi
9.8.2008.
päivitetty 18.5.2008 klo 19.02 |
|
||||||||||||||||||||||||