| Lauantaina 13.8.2011 Pyterlahdessa järjestettiin viidennet Aino
ja Reino -maantiejuoksut. Tossujuoksun maailmamestaruuksista
kisailtiin tänä vuonna kymmenessä sarjassa, mutta tossuhengen
mukaisesti iloinen pilke silmäkulmassa. Aino ja Reino
-maantiejuoksujen sarjathan määräytyvät tossun ja sen koon
mukaan.
Opistonmäen kisa-alueelle Aino- ja Reino-tossuineen oli
kerääntynyt yhteensä noin 200 osallistujaa ja huolto- sekä
kannustusjoukot, joten Pyterlahden väkiluku kasvoi muutaman
tunnin ajaksi noin kolminkertaiseksi. Opistonmäellä toimi
kisakahvila, joka tarjosi niin kisailijoille kuin yleisöllekin
maukasta purtavaa. Lisäksi kisa-alueella esittäytyi
Rajavartioston partio, jolla oli mukanaan myös rajakoira ja
paljon mielenkiintoista nähtävää. Lapsille oli tarjolla
kasvomaalausta.
Osallistujien ohjelmassa oli kuitenkin ensimmäisenä
ilmoittautuminen ja käynti tossutarkastajan tarkan silmän alla.
Tossutarkastaja oli varautunut tänä vuonna leimoin ja jokainen
tarkastettu tossupari leimattiin. Tossutarkastaja joutui
puuttumaan joihinkin epäkohtiin ja merkitsemään huomautukset
myös mustaan kirjaansa, mutta yhtään ilmoittautunutta ei
kuitenkaan jouduttu poistamaan lähtöluettelosta tossudiskauksen
takia. Tossutarkastaja oli myös valmistautunut tekemään
pistotarkastuksia kisa-alueella ja varmistamaan, että vain
leimattuja tossuja käytetään kisajalkineena.
Ennen virallista kisa-avausta tapahtuman juontaja Raimo
"Höyry" Häyrinen ja Virolahden oma kestävyysjuoksija Väinö
Koskela söivät virolahtelaista perinneruokaa hapanvelliä.
Häyriselle maistokerta oli ensimmäinen ja hän suoriutui siitä
niin hyvin, että kyläyhdistys muisti häntä Leijona-Reinoilla,
joihin oli kirjailtu "Höyry". Myös Koskelan tossuvarastoa
täydennettiin Reinoilla. Kisojen avauksen suoritti
itseoikeutetusti 90-vuotias Väinö Koskela, joka juhlallisesti
julisti viidennet Aino ja Reino -juoksut avatuiksi. Koskela
edusti Suomea urheilu-urallaan mm. Helsingin olympialaisissa ja
hän voitti EM-pronssia 10 000 metrin juoksussa Brysselissä
vuonna 1950.
Sää suosi kisoja alusta loppuun ja olosuhteet tapahtumalle
olivat parhaat mahdolliset. Ensimmäisenä tossuja
juoksutarkoituksessa pääsivät testaamaan juniorit, jotka
kirmasivat puistoalueella vauhdikkaasti. Reino-tossujen suosio
juniorijalkineena näyttää kasvaneen, sillä kummassakin junior
Reino -sarjassa lähtöviivalla oli melkoinen tungos.
Pasikonpohjan maitolaiturilta startanneet isommat tossuilijat
kuljetettiin paikalle traktoreiden lavoilla, joilla tunnelmaa
riitti ja kisajännitys oli käsinkosketeltavissa. Juoksijoiden
edellä ajanut traktori oli varustettu puolestaan
kuljetuslavetilla, jossa matkustaneet pääsivät nauttimaan
haitarinsoitosta ja seuraamaan kärjen etenemistä reaaliajassa.
Juoksijoiden turvallisuudesta oli huolehtimassa myös Virojoen
VPK:n ensivasteryhmä, joka saattoi letkan viimeiset juoksijat
turvallisesti maaliin osoittaen takana tulleille autoille
juoksutapahtuman olevan käynnissä.
Kuntosarjalaiset tulivat vakuuttavasti maaliin kukin omaa
vauhtiaan. Tehokkaimmin Museotietä pitkin tallasi haminalainen
Jaana Koskinen.
Yksilösarjoissa hallitsevista mestareista Reinojen ME-aikaa
nimissään pitävä Marko Harjunen oli puolustamassa asemaansa
keltainen liivi yllään. Pyterlahden oma Reino-mestari Timo
Mäkelä keskitti voimansa täysillä joukkuekisaan ja kertoi
Pyterlahti.netille yksinoikeudella antamassaan haastattelussa,
että hakee samalla myös haastetta palaamalla ensi vuonna
yksilösarjaan voittamaan mestaruuden joltakin toiselta.
Hallitseva maailmanennätysmies Harjunen puolestaan yllätti
osallistumalla sarjaan 40-43, kun viime vuonna hän teki kaikkien
aikojen nopeimman Reino-juoksuajan sarjassa 44->
Harjunen haki mestaruutta siis kahdesta sarjasta ja saikin
tuplapotin. Hän nimittäin voitti sarjan 40-43 pysäyttäen kellot
täsmälleen samaan aikaan Mäkelän vuoden 2008 juokseman
ennätysajan kanssa. Näin ollen Harjusella on hallussaan sekä
sarjan 44-> että sarjan 40-43 ennätysajat. Reino-sarjassa 36-39
edellisvuoden mestari Lasse Mäkinen piti pintansa, kun taas
sarjassa Reino 44-> mestaruus meni Keski-Suomeen Heikki Vallasen
nimiin. Maantiellä juostavia Aino-sarjoja oli tänä vuonna vain
yksi ja sarjassa 36-39 nähtiin uusi mestarinimi, kun
helsinkiläinen Essi Hietula juoksi hienosti puisto-osuuden
lisäksi myös 1 440,4 metrin virallisen MM-matkan.
Tänä vuonna tapahtuman huipensi joukkuesarja, jossa nähtävää
ja tunnelmaa riitti. Joukkueet olivat todella upeasti
panostaneet tapahtumaan ja huipensivat hienon kisapäivän.
Juoksullisesti joukkuesarjassa Pyterlahden Kisa uusi
edellisvuoden mestaruuden, vaikka viime hetken sairastuminen
uudisti joukkueen kokoonpanoa. Varamiehitys oli kuitenkin
kohdillaan ja vakuuttavan esityksen jälkeen mestaruus kuitattiin
kahden minuutin erolla toiseksi tulleeseen Team Ylä-Kotolaan.
Pyterlahden Kisa ehti myös nauttimaan väliaikapisteellä olleet
mehut kaikessa rauhassa. Team Ylä-Kotolan joukkue kiristi toisen
sijan hyvällä loppukirillään viimeisestä tiukasta noususta
huolimatta. Kolmanneksi kirivät Virolahden Naisvoimistelijat ry,
jonka jäsen pystyi vielä tiukan viimeisen nousun jälkeenkin
pyöräyttämään kuperkeikan Höyry Häyrisen yllyttämänä.
Joukkuesarjassa kiteytyi koko päivän keskeisin sisältö:
tärkeintä on vauhdin sijasta liikkumisen riemu ja rento
meininki. Maitolaiturilta toiselle taivallettiin monin eri
tavoin yhtenäisissä asusteissa toisia kannustaen: Kirkonseudun
Martat luottivat "Ahkera Aino, Rehti Reino" -paitoihin, MLL:n
Virolahden paikallisyhdistyksen tunnisti MLL-liiveistä ja olipa
maitokärryihin varsinaisen joukkueen lisäksi otettu mukaan myös
pieniä lapsia, jotka silminnähden nauttivat matkasta. Ruonalan
Reinokkaat luottivat keltaiseen väriin, kun taas Tili-Talsin
kisapaidoista näkyi heidän logonsa. Realia-isännöinnin
joukkueessa tuntumaa kisareittiin otti myös rattaissa istunut
Monica, josta juontajana toiminut Höyry Häyrinen povasi tulevaa
Virolahden kunnanjohtajaa. Kannusjärven Alapään Pikkumartat ja
Kannusjärven Alapään Martat olivat perinteisesti pukeutuneet
siniseen. Isommat Martat olivat myös ehtineet jo valmistaa
virkatun isoäidin neliöistä tehdyn peitteen, jota kannatellen he
ylittivät maaliviivan tyylikkäästi.
Virojoen päiväkodin joukkueessa "Mehiläinen ja kukkaset"
kauniit seppelepäiset kukat johdattivat Mehiläisen maaliin
yhtenä rintamana. Virolahden apteekin väki oli työasuissaan ja
he pitivät porukan kasassa sinivalkoisesta nyöristä kiinnipitäen
mukanaan Pyterlahti.netin saamien tietojen mukaan Spiritus
fortis -kannu tiukkojen tilanteiden varalta.
Tuomaristo valitsi tällä kertaa monien upeiden ehdokkaiden
joukosta kunniamaininnalla palkittavaksi Team Rusoposket
rohkeasta ja omaperäisestä ideasta. Joukkue eteni kisamatkan
kantaen yhtä joukkueen jäsenistä kantotuolissa itämaisiin
asuihin pukeutuneena. Joukkueen ilta vierähtikin herkutellessa,
kun Kulttuurikyläyhdistyksen puheenjohtaja Tero Viljasuo
palkitsi heidät täytekakulla.
Hedelmäkorin kannattajat matkasivat eläinhahmoina, mukana oli
mm. afrikkalais-amerikkalainen jääkarhu ja Pyterlahden sitikani.
Joukkueesta löytyi myös kisojen nuorin osallistuja, joka
taivalsi matkan vaunuissa nukkuen. Liukkosen Taidesikalan
jäsenet olivat pukeutumisessaan täysin yhtenäisiä baskerin
reunasta tossujen kärkeen asti ja siveltimet käsissään he
ylittivät maalilinjan taiteellisen arvokkaasti baskerit vinossa.
Joukkueena kisaillut Lappeenrannan kantakeskustan naiset tekivät
suorituksensa kuntoilusarjassa aikataulusyistä. He lahjoittivat
ennen starttia härkimen juontajana toimineelle Häyriselle.
Tapahtuma päättyi palkintojenjakoon, jossa kunkin kilpasarjan
kolme parasta saivat maitokannut muistoksi kisamatkasta
Pasikonpohjan maitolaiturilta Opistonmäen maitolaiturille.
Kuntosarjan palkinnot arvottiin ja lisäksi kaikkien
osallistujien kesken arvottiin tossuja ja lahjakortteja.
Paikalla reinomaista rentoa ja iloista tunnelmaa oli
tallentamassa myös Reinokaupan videokuvaaja, jonka kuvaamia
tunnelmapaloja löytyy runsaasti YouTubesta (klikkaamalla pääset
katsomaan videota)
Aino ja Reino -juoksu, virallinen
avaus
Aino ja Reino -juoksun
tossutarkastaja
Pyterlahden pukukavalkadi
Aino ja Reino -juoksu,
lastensarja
Aino ja Reino -juoksu, Espanjan
vahvistus
Raimo Höyry Häyrinen
Höyry-Reinot
Traktorikyydillä juoksun lähtöpaikalle
Mestarijuoksija Väinö Koskela Virolahti
Rajavartioiden piikkimatto
Pirun Pinkit ja Liukkosen Taidesikala
Tulokset ovat
täällä.
Aino ja Reino -maailmanmestarit
(1 440, 4 m) kautta aikojen
Kisojen taustamateriaali (lehdistötiedotteet ja säännöt ym.)
löytyvät
täältä.
Pyterlahden Kulttuurikyläyhdistys ry ja
Kisa-osastoKIITTÄVÄT
kaikkia Aino ja Reino
-maantiejuoksuissa mukana olleita - yhdessä loimme
unohtumattoman tapahtuman!
Kiitos hyvästä yhteistyöstä
Päivi Kivelä ja Matti Mäkelä
Hannu Heijari
Maria Ihalainen
Kaakkoisrajan Kelkkateam
Kaakon Latu
Kirkonkylän VPK
Leipomoliike Aitolahti Ky
Rajavartiolaitos
S-market Hamina
S-market Virojoki
Suomen Kumitehdas Oy
Suurpää Oy
Vihuri Oy Metropikatukku
Virojoen Ensivaste
Virojoen Leipä
Virolahden kunta
Virolahden Osuuspankki
Virolahden Sampo
Sekä kaikki innokkaat talkoolaiset
|
Kuvat
Mika Halonen
Matti Ihalainen
Hellevi Karhula
Leo Karhula
Ritva Kinnunen
Tuula Rantamo
Seppo Rintelä
Timo Rintelä
Minna Savolainen
Sami Silander
Pyterlahti.net ottaa
mielellään vastaan lisää kuvia tapahtumasta. Ne voi
lähettää osoitteeseen
leena.j.halonen(AT)gmail.com |
 |
 |
 |
| Opistonmäelle
alkoi kerääntyä yleisöä jo hyvissä ajoin ennen
tapahtuman alkua. |
Kisakahvila
palveli tarjoten maukasta purtavaa. |
 |
 |
 |
| Hannu Heijari
ilahdutti kisayleisöä haitarinsoitolla. |
Kisajänis oli
totuttuun tapaan paikalla jaloissaan kisojen
suurimmat tossut, kokoa 48. |
 |
 |
 |
| Myös
Rajavartiolaitos oli esillä tapahtumassa. |
Näytteillä oli
myös vanhoja traktoreita ja mopoja. |
 |
 |
 |
| Kylän
omien talkoolaisten lisäksi lisäapua saatiin jälleen
Kirkonkylältä ja Kaakon Ladusta. |
 |
 |
 |
|
Opistonmäen stadion ja tossutarkastaja valmiina
kisojen avaukseen. |
 |
 |
 |
| Lava palkintoineen
odottamassa juontajia ja palkittavia. |
Ensin
osallistujat hakivat kilpailunumeron
ilmoittautumispisteestä, |
 |
 |
 |
| jonka
jälkeen matka jatkui tossutarkastajan valvovan
silmän alle. |
 |
 |
 |
| Tänä
vuonna
tossutarkastaja leimasi tarkastetut kisatossut
jänisleimalla. |
Palopäällikkö
Kouki oli tällä kertaa kannustusjoukoissa. |
 |
 |
 |
| Kisajännitys alkoi
jo kohota, |
kun taas osa
kilpailijoista viimeisteli valmistautumisensa
päiväunilla. |
Kisa-alueen
tossumyymälässä riitti asiakkaita. |
 |
 |
 |
| Tossu-
ja sukkamuotia vuosimallia 2011 |
 |
 |
 |
| Lapsille oli
tarjolla kasvomaalausta. |
Viimeiset
strategiapalaverit ennen avausta. |
Rataprofiili
kiinnosti - viimeinen nousu tunnetaan koko kisan
haastavimpana. |
 |
 |
 |
|
Tapahtuman juonsivat Lasse Mäkinen ja Raimo "Höyry"
Häyrinen. Haastateltavaksi pääsi mm. kyläyhdistyksen
puheenjohtaja Tero Viljasuo. Paikalla oli myös
Reinokaupan videokuvaaja, jonka tallentamia
tunnelmakuvia löytyy YouTubesta. |
 |
 |
 |
|
Lappeenrannan kantakeskustan naiset lahjoittivat
Häyriselle härkimen. |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
| Ennen
varsinaista avausta kisojen suojelija,
virolahtelainen kestävyysjuoksija Väinö Koskela ja
Raimo "Höyry" Häyrinen söivät virolahtelaista
perinneruokaa, hapanvelliä. Samalla heitä
muistettiin Reino-tossuin. |
 |
 |
 |
| Virallisessa
avauksessa ensimmäisen puheenvuoron käytti
Pyterlahden Kulttuurikyläyhdistyksen puheenjohtaja
Tero Viljasuo |
ja
virallisesti kisat avasi itseoikeutetusti Väinö
Koskela. |
 |
 |
 |
|
Pyterlahden väkiluku kasvoi kisojen aikana noin
kolminkertaiseksi. |
 |
 |
 |
| Kisajänis
kannustamassa junioreita ennen kisaurakkaa. |
Junior
Aino 22-28 -sarja valmiina starttamaan. |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
| Maalisuoralla. |
Kisajännitys alkoi
kohota myös katsomossa |
ja ennen starttia
oli hyvä myös jaloitella hiukan. |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
| Junior
Reino 22-28 -sarjan vauhdikasta menoa |
 |
 |
 |
| Viimeinen kaarre
ennen maalia. |
Melkein maalissa. |
 |
 |
 |
|
Juha Nousiainen ja Timo Kouki kirittämässä Leo
Koukia maaliin. |
Pii
Huhtamäki ja Osku Tammi ylittivät maaliviivan
yhteistyössä. |
 |
 |
 |
| Kisaurakka
suoritettu! |
Junior
Reino 29-35 -sarja vauhdissa
|
| Jos
Sinulla on kuvia Junior Reino 29-35 tai Aino 29-35
-sarjoista, niitä otetaan mielellään vastaan
(leena.j.halonen(AT)gmail.com) |
 |
 |
 |
| Pasikonpohjan
maitolaituri toimi lähtöpaikkana. |
Virallisen
MM-kisamatkan (1 440,4 m) taivaltaneet pääsivät
Pasikonpohjaan traktorikyydillä. |
 |
 |
 |
|
Kisailijat kulkivat traktoreilla, kun taas kisajänis
taittoi matkan useampaan kertaan ja mopolla
tietenkin. |
 |

 |
 |
|
Lähtöviivalla |
 |
 |
 |
| Rentoa
ja iloista Aino ja Reino -henkeä parhaimmillaan. |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
|
Kuntoilusarjalaiset valmistautumassa lähtöön. |
 |
 |
 |
|
Kuntoilusarjalaiset pääsivät ensimmäisenä testaamaan
Museotien kuntoa. |
 |
 |
 |
|
Kuntoilusarja liikkeellä, edellään juoksijoista
varoittanut traktori. |
 |
 |
 |
|
Kuntoilusarjalaisia saapumassa maaliin. |
 |
 |
 |
 |
Kuntoilusarjassa tyyli oli vapaa ja kisareitillä
nähtiin mm. tuttuja edellisvuosien Pirun Pimut
-joukkueesta ja tyylikkäisiin laseihin pukeutuneet
Pirun Pinkit. Myös kisakoirat Aino ja Reino
tepastelivat kuntoilusarjan mukana. |

 |
 |
 |
| Kisajäniksen mopo
kulki vielä tässä vaiheessa, |
kun
yksilösarjalaiset olivat valmistautumassa lähtöön -
tunnelma lähtöviivalla oli tiivis. |
 |
 |
 |
| Meno
yksilösarjassa oli vauhdikasta. |
 |
 |
 |
| Virojoen VPK oli
mukana turvaamassa juoksijoiden kulkua. |
Tänäkin vuonna kisajänis oli vauhdittamassa
juoksijoiden kulkua |
 |
 |
 |
| mutta
vaikka jänis Marko Harjusen ohittikin, jänis
hylättiin mopolla liikkumisen vuoksi. |
 |
 |
 |
| Nousu
Opistonmäelle vaatii veronsa. |
Kaksinkertainen
maailmanmestari ja ME-ajan haltija Marko Harjunen
maalissa. |
Toimitsijat ja
juontajana toiminut "Höyry" Häyrinen odottamassa
maaliintulijoita. |
 |
 |
 |
|
Yksilösarjoissa nähtiin juoksemassa mm. virallinen
tossutarkastaja, Kisa-osaston puheenjohtaja ja
Espanjan vahvistus. |
 |
 |
 |
|
Joukkuesarjassa riitti väriä ja oikeaa asennetta. |
 |
 |
 |
 |
 |
Joukkueet matkalla. |
 |
 |
 |
|
Pyterlahden Kisan vauhdikasta menoa. |
 |
 |
 |
| Liukkosen
Taidesikala keskittyi taiteelliseen puoleen ja
Virolahden apteekki (taustalla) piti joukkueen
kasassa nauhan avulla. |
Kannusjärven
Alapään Martat oli varustautuneet kisaan virkatulla
peitolla. |
 |
 |
 |
| Team Rusoposket
eteni itämaiseen tapaan. |
Virojoen
päiväkodin Kukkaset ja Mehiläinen etenivät hymyssä
suin. |
Opistonmäellä
joukkeita odotellessa oli aikaa tanssivan lehmän
väliaikanumeroon. |
 |
 |
 |
|
Pyterlahden Kisa uusi joukkuemestaruuden varmoin
ottein. |
 |
 |
 |
| Virolahden MLL:n
paikallisyhdistys oli ottanut mukaan
maitokärryllisen arvokasta lastia. Taustalla
keltaisissaan Ruonalan Reinokkaat. |
Virojoen
päiväkodin Kukkaset ja Mehiläinen |
Team Rusoposket |
 |
 |
 |
| Teknisistä
ongelmista kärsinyt kisajänis pääsi lopulta maaliin |
ja
ehti vastaanottamaan joukkueita, maalissa
Team Ylä-Kotola. |
 |
 |
 |
| Virolahden
Naisvoimistelijat ry ja Höyry Häyrisen yllyttämänä
tehty kuperkeikka. |
Kirkonseudun Marttojen joukkue lähestyy
maalisuoraa... |
Kirkonseudun Martat maalissa sijalla 4. |
 |
 |
 |
|
Joukkue heti haastattelussa YouTubeen |
Kirkonseudun Martat (vas. Tuija, Mari, Anne, Jaana,
Sini) |
Kisajänis lähti
viemään mopoa korjattavaksi. |
 |
 |
 |
|
Maalissa Kannusjärven Alapään Martat, Virojoen
päiväkoti ja Realia-isännöinti. |
 |

|
 |
|
Kannusjärven Alapään Pikkumartat peittosivat isommat
martat vajaan minuutin erolla. |
Team
Rusoposket |
 |
 |
 |
| Hedelmäkorin
kannattajat |
Höyry
Häyrinen vaati tarkastaa Virolahden apteekin
varusteena olleen Spiritus fortis -kanisterin. |
 |
 |
 |
|
Liukkosen Taidesikala -joukkueen juuret löytyvät
Pyterlahdesta. |
Junior Aino 22-28
-palkittavat |
 |
 |
 |
| Junior Aino 29-35
-sarjassa palkintoa noutamassa hopeaa ottanut
Kristiina Harjunen. |
Junior Reino 22-28
-sarjan voittaja ja hopeamitalisti palkittavana |
Junior Reino 29-35
-sarjan kakkonen ja kolmonen palkintopallina
toimineella traktorinkärryllä. |
 |
 |
 |
| Virallisen
MM-kisamatkan Aino-sarjassa oli kaksi osallistujaa:
voiton korjasi Essi Hietula ja toiseksi sijoittui
Miia Toikka. |
Reino 36-39
-sarjassa Lasse Mäkinen (kesk.) uusi mestaruutensa,
toisena Miika Silander (vas.) ja kolmanneksi kiri
Marko Muurikka (oik.). |
Reino 40-43
-sarjan kärkikolmikko Marko Harjunen (kesk.), Jarmo
Tulkki (vas.) ja Timo Arpiainen (oik.) |
 |
 |
 |
| Reino 44-> sarjan
voitto meni Jyväskylään Heikki Vallaselle. |
Joukkuesarjan voitto jäi kotikylään ja tuuletukset
olivat sen mukaiset. |
 |
 |
 |
| Joukkuesarjassa
toiseksi sijoittui Team Ylä-Kotola ja kolmanneksi
Virolahden Naisvoimistelijat ry. |
Team
Rusoposket saivat tuomaristolta kunniamaininnan
omaperäisestä ja rohkeasta ideasta. |
|
|